16. toukokuuta 2012

Magneetit

Aikaisemmin jo vähän kirjoittelin, että olin askarrellut  jääkaappimagneetteja, niin olihan ne sitten laitettava näytille.
Ostin itselleni kuumaliimapyssyn jokunen aika sitten ja olen enemmän kuin innoissani siitä mitä kaikkea voin askarrella sen kanssa. Tosin tällä hetkellä pyssy on lainassa kaverillani häävalmisteluissa, mutta sitten kun saan sen takaisin voin taas taiteilla kaikkea kivaa. Nämä jääkaappimagneetit ovat kiva idea, koska niitä voi tehdä ihan minkälaisia tahansa, vain taivas on rajana! Itse liimasin kiinni Espanjan reissusta ostettuja simpukoita.
Ongelmana magneeteissa on se, että pienemmissä painavemmissa koristeissa pitäisi olla todella vahva magneetti, jotta se pysyisi koristeineen jääkaapissa kiinni, eikä tippuisi lattialle. Olisin halunnu pyöreitä magneetteja, mutta en siihen askartelu kiireeseen etsinyt muualta.

30. huhtikuuta 2012

Mekon muotoilu


 Aloitin koulussa ensimmäisen muotoillun mekon. Ystäväni Ria oli oppinut kaikkea uutta työharjoittelussaan ja laittoi hyvän kiertämään ja opasti minut muotoilun saloihin.
Ompelin ensin lakanakankaasta täydellisesti ja kireästi omaa vartaloa myötäilevän alakappaleen, jonka pingotin tiukasti nuken päälle. Sen jälkeen aloin muotoilla kangasta oman mielen mukaan. Kangas laitetaan kiinni nuppineuloilla todella tiuhaan ja tiukasti kiinni nukkeen. 
Muotoilun jälkeen kävin silittämässä ja höyryttämässä kankaan nuken päällä. Höyryä sai antaa paljon, jotta muodot ja laskokset pysyvät oikeissa paikoissaan. Sitten irrotin nuppineulat nuken päältä ja kiinnitin ne alakankaaseen.

Kun sain koko työn irrotettua, piti olla tosi tarkkana, että nuppineuloja ei irronnut eikä muotoilu lähtenyt karkaamaan.


Ompelun jälkeen leikkasin ylimääräiset reunat pois, jotta pääsen muotoilemaan seuraavaa kappaletta.


14. huhtikuuta 2012

Jessille

Tein kauan kauan sitten ihanalle ystävälleni Jessille perhosrannekorun, jonka kuvan löysin koneeni kätköistä. Niinpä päätin laittaa kuvan korusta heti myös teille näytille :)
Jessille <3

3. huhtikuuta 2012

Korsetin valmistus osa IV

Ja taas jatkeetaan.
Kun plansetti on kiinnitetty ommellaan luille sopivat kujat. Ohuemmissa korseteissa saumanvarat taitetaan yleensä samalle puolelle, mutta minun korsetissani kerrokset olivat sen verran paksut, joten silitimme saumanvarat auki ja kiinnitimme siihen päälle kujanauhan.
Kujanauha apukiinnitetään toisen saumanvaran renaan, jonka jälkeen se ommellaan työn oikealta puolelta sauman molemmin puolin. Näin nurjalle puolelle muodostuu luulle kuja, johon luut voidaan pujottaa. 


Ennen luiden pujottamista leikataan ja ommellaan kasaan vuorikangas.



Vuorikangas kuunnitetään korsettiin ja yläreunoihin ommellaan koriste satiininauhat. Tämän jälkeen luut voidaan pujottaa. 



 Hopeinen spiraaliluu taipuu sekä eteen- että sivuunpäin, joten se on hyvä laittaa kaareviin kohtiin. 
Valkoinen luu on kovempaa ja se taipuu vain eteenpäin . Laitoin valkoisen luun keskitaakse antamaan lujuutta nyöritykselle. Luiden päihin kiinnitetään pienet suojat, jotta luun kova reuna ei repisi kangasta.
Luita on olemassa monia erilaisia ja nykyyän suosittu on suoraan ommeltava luu, joka ei tarvitse ollenkaan luukujia.


Kun luut on pujotettu kujiin ommellaan satiinireunanauha myös alareunaan.
Sen jälkeen kiinnitetään sirkka-renkaat korsetin takaosaan. Kohdat mitataan, merkataan ja rei´itetään. Minun työssäni sirkat ovat 2,5cm päässä toisistaan.




Kun sirkat on kiinni, enään ei ole jäljellä muuta kuin nauhojen pujottaminen
Ja sitten korsetti onkin valmis!

Tässä vielä muutamia kuvia, kun korsetti on päällä.
Aijon vielä tehdä irtonaisen alapalan korsetin takaosaan nyörien alle, mutta se saa jäädä myöhemmäksi. 







30. maaliskuuta 2012

Korsetin valmistus, osa III

Plansetti on korsetin eteen tuleva kiinnitin, joka litistää vatsaa ja helpottaa pukeutumista. Kun korsetti voidaan avata edestä, ei takana olevia nyörejä tarvitse irroittaa. Plansetteja on erilaisia, niin leveyden, pituuden kuin muodonkin vaihdellessa käyttötarkoituksen ja korsettimallin mukaan.
(Belle Modeste)
Tässä on erilaisia plansetteja. 

 Etukappaleelle merkitään plansetin lenkkikohta tarkkaan, jotta ommellessa kolot tulisivat oikeaan kohtaan. Plansetti asetetaan saumojen väliin ja se ommellaan tiukasti kankaiden väliin.
 Ommel pitää tulla ihan plansetin reunaan, jotta se ei pääse liikkumaan. Ommeltavaa reunaa kannattaa hieman kallistaa ylöspäin, jotta neula ei osuisi plansettiin ja ompelu helpottuisi.
Plansetti asetetaan saumanvarojen väliin ja saumanvaraan sekä päällikankaaseen tehdään pienet reijät, jotta plansetin nupit mahtuvat kankaan läpi.
Tältä plansetti näyttää valmiina.
Tässä on korsetti jo itsensä näköisenä plansetin kanssa.
Seuraavaksi ommellaan vielä luukujat ja pujotellaan luut kujiin. Ommellaan reunanauha sekä kiinnitetään sirkat ja niihin nauhat. Mutta se siis seuraavalla kertaa.

29. maaliskuuta 2012

Korsetin valmistus, osa II


Kävin valitsemassa kankaat korsettiin Eurokankaasta. Löysin palakankaista mustaa pitsiä ja pakalta turkoosi/sinipohjaista jacquart-kangasta. Korsetin valmistuksessa hyvä puoli on se, että työhön menee niin vähän kangasta, että raaskii ostaa hieman kalliimpaakin materiaalia. Tietenkin pitää muistaa, että työssä käytettävät luut, nauhat ja sirkat tuovat lisäkustannuksia.





Koska päällimateriaali oli hieman rispaantuvaa, kävin kiinnittämässä neulepohjaisen tukikankaan  prässillä. Prässillä kiinnitettynä tukikangas kiinnittyy hyvin ja kerralla saa isommankin alueen nopeasti valmiiksi. 




Kun sain tukikankaat kiinnitettyä leikkasin kankaan. Päällikangas ja pitsi oli hyvä leikata erikseen, jotta kangas ei liikkuisi leikkuun aikana.

Kiinnitin ensin pitsit kiinni apukiinnityksellä paloihin, jotta ompelu helpottuisi.


Toisessa reunassa venytin pitsiä hieman kireelle, jotta pällepuettaessa se ei jäisi ikävästi löysälle.


Kun pitsit on kiinni kappaleissa, ommellaan päällikangas  ja tukeva kangas (johon luutkujat ommellaan myöhemmin) samoinhin saumoihin.

*   *   *   *
Sain siis ompelun hieman alkuun ja seuraavassa päivityksessä plansetin kiinnitystä ja lisää ompelua.


23. maaliskuuta 2012

Korsetin valmistus, osa I

Mainitsin edellisessä päivityksessä, että aloitamme koulussa korsetin teon. Työt ovat nyt  jo kovassa vauhdissa ja ajattelin, että listaisin tänne hieman työvaiheita miten korsetti valmistetaan.
Niin usein näkee kauniita korsetteja, mutta harvoin pääsee kurkistamaan, mitä saumajen sisällä tapahtuu. Joten pidän tänne päiväkirjaa miten työni edistyy.
Tähän mennessä olen saanut kaavat valmiiksi ja seuraavaksi on alkaa kankaan leikkaus ja ompelu.
Mutta ensin kerron hieman, miten kaavat saadaan omille mitoille sopiviksi ja korsetti istuvaksi.
Pahoittelen kuvien huonoa laatua, koska mukana koulussa sattui olemaan järkkärin sijaan digikamera.
Ensin tulostimme koneelta peruskaavan, jonka mittoja vertasimme omiin mittoihin. Muutimme kaavan omaa vartaloa vastaavaksi ja piirsimme halutun korsetin muodon kaavaan.
Piirretyistä kaavoista teimme lakanaversion ja tarkistimme, että muoto on oikea ja kireys tarpeeksi napakka. Tässä kohtaa koeversioon voi piirtää haluttuja saumakohtia ja muotoja.
Tehdään kaavoihin sovituksessa huomatut muutokset. Kaavaan piirretään halutut saumakohdat ja siirretään muotolaskokset niiden kohdalle.
Kaavat leikataan paloiksi ja niihin lisätään saumanvarat.
Tässä näkyy korsetin jokainen pala. Tein myös tästä  koeversion, johon jouduin myös tekemään muutoksia. Tämän jälkeen voidaan leikata kankaat, mutta siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

15. maaliskuuta 2012

Saumaton vai kenties Saamaton?

Pahoitteluni heti alkuun, että päivitykset on kadonnut lähes olemattomiin ja mietinkin hetken blogin uudelleen nimeämistä Saamattomaksi. Mutta  luovuin ideasta, sillä olenhan minä ahkeroinut kovasti, mutta työt eivät vaan ole siirtynyt vielä bittiversioiksi. Olen tehnyt muutamia koruja, päällystänyt rahin, tehnyt kouluun lopputyön ( ja tällä hetkellä työstän koulussa ensimmäistä korsettiani. Kuinka jännittävää!), ommellut Robinille takin, piirrellyt, tehnyt magneetteja jääkaapin oveen ja vaikka mitä, joten ei tässä nyt ihan saamattomia olla.
Joten ei muutakun päivittelemään blogia!
t. Tanja

7. joulukuuta 2011

Valkoiset matot

Ja taas valmistui kaksi isoa mattoa!
Tein kaksi valkoista, noin metrin halkaisijaltaan, olevaa mattoa äitini työkaverille.
Välillä meinasivat selkä ja sormet olla vähän koetuksella, mutta matot kuitenkin valmistuivat ajallaan ja tuovat toivottavasti vähän lämpöä kylmään talveen.


5. joulukuuta 2011

Huopahansikkaat

Löysin tietokoneen syövereistä kuvan huopahanskoista, jotka tein muutama vuosi sitten. Lankana on Novitan Huopanen ja nämä tumput taisivat olla ensimmäinen huopakokeiluni.
Koristelin huopaset paljeteilla ja helmillä.
Nämä saivat kyllä aika paljon huomiota osakseen kun laitoin ne ensimmäistä kertaa käteen.
Ja eikä palellut lainkaan!



2. joulukuuta 2011

Pukuhistoriaa

Viime jaksossa koulussamme oli pukuhistorian kurssi ja tehtävänä oli valita eri aikakausilta vaatteita ja suunnitella niiden pohjalta asu nykypäivään.

EGYPTILÄINEN
Papitar n. 1300 eKr


 BAROKKI
Ranskalainen ylhäisönainen n.1630


SEKATYYLI
Englantilainen säätyläisnainen n.1879


UUSASIALLISUUS
Englantilainen nainen n. 1929